.

Yksi elämäni raskaimmista päivistä on takana, saatoimme haudan lepoon ainoan isäni tänään, poikansa Sepon viereen. Koskaan ei vaan voi tietää, onko päiviä jäljellä paljon vai vähän, kaikki vaan tulee aina äkkiä, vain suuri ikävä jää.

Marraskuussa 1984 saatoimme veljeni Sepon ja hänen vaimonsa Päivin hyvin nuorina haudan lepoon, samalla menetimme yhteyden heidän pieneen poikaansa. 27 vuoden jälkeen, vajaa kaksi vuotta sitten saimme yhteyden Teroon ja sen jälkeen hän onkin kuulunut tiiviisti perheeseen ja ennätti tutustua myös ukkiinsa. Elämä jatkuu - vain suvun päämies on poissa.

.